Amalia ja Juho Stenius

​

Isäni isän, Onni Steniuksen vanhemmat olivat nimeltään Amalia (os. Stenberg) ja Johan (Juho) Stenius. Amalia Stenbergin kautta linkittäydyn monen sukupolven kautta Collanuksen sukuun. Olen antanut pienelle esitykselleni mahtipontisen nimen ”Isoisovanhempieni tarina” ja sieltä löytyy mielenkiintoisia asioita. Steniukset asuivat ja elivät elämänsä miltei valtakunnan rajalla, itäisen naapurin kainalossa. Collanuksen sukukirjan kautta olen saanut edesmenneistä sukulaisistani tarkkoja matrikkelitietoja, niitä on sitten elävöitetty kotona kuulluilla kertomuksilla.                                        

         Amalia  Eliaksen tytär oli syntynyt Viipurissa 1846. Meillä kotona kerrottiin, että hän oli sokerileipurin tytär ja ilmeisesti varakas. Miehensä Juho oli häntä kymmenen vuotta vanhempi ja kotoisin Sortavalan maalaiskunnasta ja tuolloin sukunimeltään Tickanen. Naimaluvan saaminen porvarisperheen tyttären vanhemmilta edellytti ajan hengen mukaan sukunimen muuttoa ja niin Tickasesta tuli Stenius.

        Nuori aviopari aloitti perhe-elämänsä Sortavalassa, Juho työskenteli tullissa. Hänen virkanimensä tullivahtimestari tarkoittanee talouspuolen vastaavaa. Sortavalassa syntyi ensimmäinen lapsi Elmi. Kaikkiaan perheeseen syntyi seitsemän aikuisikään ehtinyttä perillistä. Perhe oli suomenmielinen ja tämä tulee esille muun muassa lasten nimissä: Elmi, Ivar, Onni, Toivo, Hilja , Siviä eli Sievä ja Ilma.

     Sortavalasta Steniukset muuttivat vielä idemmäs, eli Salmin rajapitäjään ja siellä Lunkulansaareen Pöllän rantakylään, jossa paikallinen tulli tuolloin sijaitsi. Lunkulan aikana syntyi ukkini Onni. Mielenkiintoinen sattuma on, että äitini koti sijaitsi samalla saarella ja vain kilometrin päässä Steniusten asuinpaikasta. Pian oli uusi muutto edessä. Pöllän tulli siirrettiin itärajassa kiinni olevaan Manssilan kylään ja sen itäisimpään kolkkaan, joka tunnettiin nimellä Grosnoi.

                                          

                                                                                                       Elämää rajalla

​

Manssilan kylästä ja Grosnoista tuli Amalian ja Juhon koti koko loppuelämäksi. Amalian rahoilla, näin olen ymmärtänyt, rakennettiin talo. Se paloi ja tilalle kohosi uusi, pitkä rakennus ja aivan rajan pintaan Aunukseen johtavan tien varteen. Metsää ostettiin 70 ha ja pelto-sekä niittymaita lisäksi. Elettiin pitkälti omavaraistaloudessa.

      Manssilan laaja kylä oli siis osa laajaa Salmin rajapitäjää. Vuonna 1939 kunnan väkiluku oli yli neljätoista tuhatta. Amalian ja Juhon aikana asukkaat olivat pientä virkakuntaa lukuun ottamatta ortodokseja ja puhuivat livviä eli karjalankieltä. Tilanne pysyi miltei samanlaisena aina viime sotiin saakka.

     Steniuksen perhe oli siis suomenmielistä ja suomalaiskansallisia ihanteita vaaliva. Perheen lapsille teroitettiin kirjakielen merkitystä. Oppi ei tainnut mennä perille. Lapset puhuvat sieltä kieltä, mitä ympäristö ja leikkikaverit puhuvat. Ja niinpä Amalian ja Juhonkin lapset puhuivat syvään vanhuuteen pehmeää ja kaunista karjalaa, kuten itsekin sain todeta. Perhe oli luterilainen, mutta ekumeeninen eli toisinuskovia kunnioittava. Manssilassa oli ortodoksinen kirkko ja sen kuorossa lauloi myös Hilja Stenius. Avioliittojen kautta Steniuksen sukuyhteyteen tuli myös ortodokseja.

       Amalian ja Juhon talo sijaitsi siis tien varressa ja aivan rajan pinnassa. Vuoteen 1917 saakka tästä ei ollut käytännön haittaa, koska raja Aunuksen suuntaan oli käytännössä avoin. Heti sen toisella puolen sijaitsi suuri Raja-Konnun kylä. Siellä on kauppoja, tuttavia ja monilla myös sukulaisia. Tilanne muuttui Venäjän vallankumouksen myötä ja Suomen itsenäistyttyä. Nyt tiukka valtakunnan raja tuli aivan naapuriin.

     Tilanne Steniuksen pihatantereella muuttui radikaalista huonompaan suuntaan vuonna 1934, jolloin suoritettiin rajatarkastus Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Osoittautui, että rajalinja olikin Steniusten kohdalla huomattavasti taloa lähempänä. Tämä seurauksena koko pihamaa menetettiin ja kulku rakennukseen muutettiin Suomen puoleiselle sivulle. Kaivo jäi rajalinjalle ja saunan lauteet samoin. Nyt talon nurkasta oli rajalle vain 2 metriä!

       Muutos aiheutti monenlaista hankaluutta. Rajalle päin olevat ikkunatkin täytyi pimeänä aikana peittää. Kotieläimet eivät rajasta välittäneet. Kanat käväisivät munimassa naapurin alueelle ja perheen koira sai päähänsä ruveta kuljettelemaan pyykkivaatteita narulta Venäjän puolelle. Joskus niitä sieltä sitten pistimen nokassa ojennettiin oikeille omistajillaan. Elämä kuitenkin jatkui pääpiirteittäin rauhallisena aina marraskuun viimeiseen päivään 1939.

​

                                                                                       Amalian ja Juhon lapset

​

Muutama sana Amalian ja Juhon lapsista. Heille annettiin varojen mukaan mahdollisuus opiskeluun. Nuoret osallistuivat myös ahkerasti kylän yhteisiin toimintoihin kuten nuorisoseuraan. Manssilan nuorisoseura Rajakivi toimii muuten edelleenkin. Elmi, sisarussarjasta vanhin, kävi puutarhakoulun ja avioitui keski-ikäisenä tilallisen, leskimies Aleksanteri Silvennoisen kanssa. Tästä sukulaisten-sukulaisten haarasta oli lähtöisin opettaja – kirjailija Eeva Tenhunen. Muistamme hänet varsinkin Savonlinnaan sijoittuvan dekkarinsa Mustat kalat kautta. Eevan kanssa perheellämme oli paljon kanssakäymistä, vaikka emme varsinaisia verisukulaisia olleetkaan.

​

Onni ja Hilma Stenius

 

Onni Stenius, siis Eino-isäni isä, kävi puuseppäkoulukurssin. Hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa ja myös avioelämänsä ensi vuodet Manssilassa. Mummoni Hilma Luukkonen oli Impilahden kirkonkylästä. Siellä ei kotitilalla ollut jatkajaa ja niinpä ukki ja mummo muuttivat vuosisadan alussa Salmista Impilahteen.

 

 

 

 

​​

​

​

​

 Ivar Stenius

​

Iivari-setä oli työssä kaukomailla eli Belgian Kongossa koneenkäyttäjänä. Hän oli poikamies ja kotimaahan aikanaan palattuaan autteli ukkia ja mummoa maatilan töissä Impilahdella.

​

 

​​

​

 

 

 

 

​

​

​

 

 

​

 

 

Siviä Ohvo os. Stenius

​

Siviä eli Sievä, kuten häntä kutsuttiin, avioitui tullimies Arvi Ohvon kanssa. He asuivat Grosnoissa. Heille syntyi neljä lasta. Arvi Ohvo kuoli nuorimman lapsen ollessa puolivuotias ja vaimo Siviä muutamaa vuotta myöhemmin espanjankuumeeseen. Lapsikatraan otti hoitaakseen ja kasvattaakseen Sievän sisar Hilja, joka toimi Manssilassa opettajana. Lapsijoukosta nuorin oli Sylvia, myöhemmin Savolainen. Hän muisteli koko pitkän elämänsä hänelle rakkaaksi tullutta Manssilan kotikylää.

​

 

 

 

​

 

 

 

 

 

 

Hilja Hellsten os. Stenius

 

Hilja-tytär loukkaantui lapsena, selkä vioittui ja kääntyi kyttyrään. Hän ei antanut vaivan itseään vaivata, vaan teki kunniakkaan ja esimerkillisen elämänyön. Hilja Stenius koulutettiin opettajaksi Sortavalan seminaarissa ja hän tosiaan toimi koko pitkän elämänsä Manssilan koulun opettajana ja henkisenä johtohahmona koko kylässä. Opettajana hän oli ankara ja oikeamielinen eikä pelännyt ripittää entisiä oppilaitaan, nyt jo aikamiehiä, kun tarve vaati. Ojennuksen jälkeen opettaja meni seuraavana päivänä taloon kahville ja kaikki oli taas hyvin. Hilja-täti siis kasvatti sisarensa orpolapset aikuiseksi. Sylvi Savolaisen puolestaan jäätyä leskeksi neljän lapsen kanssa, hoiti Hilja-täti myös heidät aikuisikään. Ehtipä Hilja Stenius kaiken tämän keskellä itsekin avioon muurari Kalle Hellstenin kanssa 1930-luvulla.

 

 

 

 

​

Toivo Stenius

​

Toivo Stenius toimi Manssilassa tullivartijana. Hän avioitui salmilaisen Anna Lebedevan kanssa. Heillä oli viisi poikaa. Toivo-setä kuoli 45-vuotiaana. Leski Anni asui Manssilassa Steniuksen talossa aina jatkosodan vuosiin saakka ja sodan jälkeen Pielavedellä.

Steniuksen perheen nuorin Ilma-tytär avioitui hänkin tullimiehen kanssa ja tämän kuoltua ja uudelleen avioiduttuaan muutti Salmin kirkonkylään eli Tulemalle. Muistan hyvin tämän herttaisen Ilma-tädin ja varsinkin hänen pehmeän karjalankielisen puheensa.

                                          

​

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kukkivat rauniot

​

 Steniuksen talo säilyi ehjänä ja asuttavana aina jatkosodan loppuvaiheisiin saakka. Siellä Amalia ja Juho Stenius elivät pitkän elämänsä ja kuolivat iäkkäinä Suomen itsenäistymistä seuraavina vuosina. Elämä oli järjestänyt heille varsin erikoisen, vaativan ja uskon, mielenkiintoisen, kotiympäristön. Uskon, että kiintyivät Salmin Manssilaan ja Grosnoihin, sen ihmisiin ja maisemaan, ja kokivat ne rakkaaksi. Me, jälkeläiset, olemme saaneet kotiseutumatkojen yhteydessä pysähtyä Steniuksen talon kivijalkaa tutkailemaan. Alkukesästä siinä nostavat päätään monet värikkäät kukat.